Musiikki lähestyy hellästi surevaa ihmistä

Musiikki lähestyy hellästi surevaa ihmistä

Surevan ihmisen kohtaamisessa sanamme ovat vähissä. Haluaisimme puristaa sisimmästämme edes yhden lohduttavan sanan, mutta voi kuinka se on vaikeata. Tuolloin haluaisimme olla enkeleitä, hyvän sanoman tuojia. Tärkeintä on surevan lähimmäisemme kohtaaminen avoimesti, hänen vierelleen asettuen ja hänen suruaan kuunnellen. Ja yksikin suruun osaa ottava lämmin sana on murheen murtamalle lähimmäiselle viesti: Minä välitän sinusta. Tahdon kulkea sinun vierelläsi, sinua kuunnellen ja lohduttaen.

Luojamme parhaimpia lahjoja ihmisten kohtaamisessa on musiikki. Laulun lahja höystettynä sopivalla soittimella ja säestyksellä on kuin hunajaa kipeisiin haavoihin, särjettyyn ja surun koskettamaan sydämeen.

Läheisen kuolema palauttaa mieliimme rakkaan poisnukkuneen elämän. Kaikki kaunis ja yhdessä koettu tulevat mieliimme luonnostaan. Iäisyyskutsun saaneen äidin, isän, mummon, papan tai muun rakkaan läheisemme kanssa vietetyt hetket tuovat surumme keskellä mieliimme jonkin laulun, virren tai soiton.

Muistamme, että tätä rakasta virttä tai lauluahan se mummo hyräili työnsä äärellä ja mekin opimme sen hänen kauttaan. Tämä laulu liittyi yhteisiin juhlahetkiin, jolloin me lapset saimme kokoontua vanhempiemme ja muiden läheisten kanssa jouluaaton aterialle tai juhannuskokon äärelle. Juuri tämä laulu on jäänyt juhlasta lähtemättömänä mieliimme.

Hyvä sureva lähimmäinen! Haluaisimme elää kanssanne yhteisen hetken ja laulaa teille rakkaan ja lohduttavan laulun tai virren läheisenne siunaus- tai muistotilaisuudessa. Tutun laulun, virren tai soiton sanoma ja sävel kantaa teitä surussanne muutaman askeleen eteenpäin ja lohduttaa kaipauksenne keskellä. Teitä surussanne muistaen ja lohduttaen.

 

Ystävällisin terveisin

Jaakko Kaltakari

rovasti, eläkeläinen


Comments are closed.